
Lapin maakuntaan suunnitteilla oleva Kuusivuoman tuulivoimahanke on luvitusvaiheessa. Idea hankkeelle on syntynyt paikallisilta maanomistajilta. Ylitornion kunta on osoittanut myönteisyyden tuulivoimalle kunnassa hyväksymällä kaavoitusaloitteen keväällä 2023. Suunnitellut tuulivoimala-alueet sijaitsevat Ylitornion kunnassa. Alueelle suunnitellaan viimeisimpien muutosten jälkeen enintään 30 voimalan tuulipuistoa. Hankkeeseen liittyvät voimajohdot sijoittuvat suunniteltujen vaihtoehtojen mukaan Ylitornion ja Tervolan kuntien sekä Tornion kaupungin alueille. Kantaverkkoon liittymistä suunnitellaan uuteen Louepalon sähköasemaan.
Hankkeen omistaa 100 % Taaleri Energian hallinnoimat rahastot. Taaleri Energia on suomalainen uusiutuvan energian rahastonhoitaja, jolla on yksi Euroopan suurimmista ja kyvykkäimmistä uusiutuvan energian sijoitustiimeistä. Tiimi hallinnoi 9,3 gigawatin tuuli-, aurinko- ja energiavarastojen portfoliota Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kuusivuoman tuulipuiston hankekehittäjänä toimii Etha, joka on suomalainen tuulivoima-alan johtava asiantuntijayritys.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) ja alueen kaavoitus ovat käynnistyneet. YVA-ohjelma ja osayleiskaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) olivat nähtävillä elo-syyskuussa 2025. Alueella tähän mennessä tehdyt luontoselvitykset ovat valmistuneet ja hanketta on kehitetty YVA-ohjelmasta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden jälkeen.
YVA-ohjelman ja OASn jälkeen laaditaan YVA-selostus ja kaavaluonnos. YVA-ohjelmasta saatujen lausuntojen perusteella alueella tullaan jatkamaan maastoselvityksiä edelleen vuonna 2026, joten YVA-selostus ja kaavaluonnos voidaan asettaa nähtäville aikaisintaan loppuvuodesta 2026. Näiden jälkeen laaditaan kaavaehdotus, joka on tarkoitus asettaa nähtäville vuonna 2027. Lopullista kaavan hyväksymistä tavoitellaan alkuvuoteen 2028.

Euroopan Unioni tukee tätä toimintaa InvestEU-rahaston kautta.